Välillä mä mietin että miks olen ujo? Miksi en uskalla?

Ja kun alan miettiä että miks.. En pelkää että ihmiset nauraa minulle, koska siitä saan vaan itseluottamusta koska osaan nolata itseni muiden nähden eikä minua itseäni nolota. En pelkää että minua halveksutaan tyhmillä sanoilla tai aletaan juoruilemaan seläntakana, koska ei se ole minun ongelma eikä se minua haittaa vaikka ihmiset luulevat minua vaikka transvetiittivankikarkuriksi  ja uskalluksesta.. vaikka olen 16 en ole vieläkään uskältanut käydä särkännimen tornadossa  aika noloa mutta totta se on. Aina kun menen särkänniemeen niin ajattelen että nyt käyn siinä tornaadossa ja sitten kun sinne pitää oikeasti mennä alan jänistämään. Monet minua paljon pienemmät ja nuoremmat juoksevat kilvan laitteeseen ja alan miettimään että jos nuokin uskaltaa niin minäkin uskallan, mutta sitten kun nousen tuolista ja olen menossa laitteeseen peräännyn ja ajattelen että lennän laitteesta ulos ja lennän ilmaan eikä siitä tulisi nättiä jälkeä. Voiko ujouteni ja pelokkuuteni johtua ihan vaan mielikuvitukseni tuotteesta? Jos en oikeasti olekkaan ollenkaan ujo ajattelen vaan niin ja kun ajattelen tällätavalla se pelottaa minua koska jos tiedän että vaan kuvittelen sen, mutta en voi vaan olla kuvittelematta sitä. Itsetuntoni taitaa olla pohjanoteerauksessa myös, sillä en halua muiden ottavan minusta kuvia sillä kuvat aina epäonnistuvat.. vaikka pelistä katsoessani näen kauniit kasvot (vaikka nyt itse sanonkin) näen arkipäivässä niin paljon kauniinpia kasvoja. Mietin joskus pitäisikö minun alkaa meikkaamaan koska en ole hyvän näköinen (en nimittäin ole koskaan meikannut!) Mutta joskus tajuan että olen mikä olen ja minun täytyy olla se mikä olen.. sen toteaminen on ainakin minulle hyvin tärkeää. Sitä paitsi pitääkö aina olla rohkea? Minun mielestä joissakin tapauksissa on hyvä olla ujo ja pelokas! Joidenkin milestä se on sitäpaitsi söpöä!